lauantai 15. elokuuta 2009

KUULOLLA



Nyt oli mukava viikonloppu tiedossa! Lähdimme Lili, Jännän ja Vilhon kanssa viettämään lauantai päivää kuulokoiraleirille Forssan Ruostejärvelle. Leirin teemana oli tänä vuonna käyttäytymistestin harjoitteleminen. Mikäs sen mukavampaa, varsinkin kun edellisen päiviän "sotkut" olivat vielä tuoreessa muistissa :))


Matka sujui mukavan joutuisasti autolla, koirat takatilassa. Nopeasti ovat tytöt tottunet yhdessä matkustamaan. Perillä sai sitten kaikessa rauhassa juosta metsässä ja leirkeskuksen pihapiirissä.






Jännässä alkaa hiljalleen näkyä mukavaa itsenäistymistä. Aikaisemmin on ollut kovasti vierellä kulkemassa, nyt jo lähti paremmin tutkimaan paikkoja ja juoksentelemaan. Täsmällisesti tuli kuitenkin aina tarkastamaan, että tuttu ihminen on tallella



Kuulokoiran käyttäytymistestiin kuuluu kymmenkunta erillaista osiota. Niitä ovat mm. yksin jääminen, luoksetulo, julkisessa kulkuvälineessä kulkeminen sekä kahvilassa käyttäytyminen. Tässä Lili hajoittelee Vilhon kanssa juuri tuota kahvilassa oloa. muuten ihan hyvä, mutta kuulokoirankin pitäisi ymmärtää olla maan tasolla....





Jännän kanssa harjoiteltiin ihan omanlaisiaan juttuja. Jännällä on aina ollut meillä ollessaan tapana valita oma ulkoiluttajansa. Mikäli joku muu kuin hänen valitsemansa ihminen yrittää ottaa remmistä kiinni, tulee lukkojarrutus, eikä siitä sitten koira liiku muuta kuin kantmalla. Joten Vilho töihin, taskut täyteen nameja ja tässä jo liikuskellaan muidenkin kuin perheen emännän kanssa! Muista harjoituksista Jännä sai ansaitun vapautuksen ja sai keskittyä nauttimaan mukavasta päivästä toisten koirien kanssa.




Leirillä jokainen pääsi punomaan koiralleen vetolelun. Tässä Vilho työntouhuissa. Fiksut koirat osaavat ottaa lepohetkensä silloin kun se on tarpeen.

Iltapäivällä kaikilla leiriläisillä oli mahdollisuus tehdä harjoitus käyttäytymistesti. Vilho ja Lili pärjäsivät hienosti, lisää harjoitusta tarvitaan vielä koiran pysäyttämisessä vauhdista ja kenties oikeassa testissä pitäisi muistaa että koiran paikka kahviossa on lattialla (kyllä ihmisillä on kummallisia vaatimuksia....)

Kotimatkalla piipahdettiin vielä pitämässä pienimuotoinen sukukokous Lulun luona Vihdissä.Kaikki selvästikkin nauttivat tapaamisesta ja Lulu esitteli reippaana ja tyytyväisenä kotipihaansa - Vilho pääsi ihastelemaan kanin poikasia, joita pihapiirissä oli aitauksessa. Lili päätti ottaa Vilhosta mallia, avasi aitauksen oven tassullaan ja muina miehinä hiipi Vilhon perässä aitaukseen. Lili harmiksi ihmiset ehtivät taas väliin, ja kaneihin tutustuminen jäi vain haaveeksi


Tässä Lulu lähettää iloiset terveiset kotiportailtaan! ( edestä: Lulu, Lili, Jännä )

3 kommenttia:

  1. Aikun ihana tää juttu!! Tuli ihan veet silmiin kun luin tätä :). Hienoa, että Jännä on noin hyvin sopeutunut ja sillä on touhua. Lili on mainio tuossa kahvilakuvassa!! Vilholle terveisiä ja koiruille rapsutuksia!

    VastaaPoista
  2. Ja vielä piti sanomani, että mahtoi se Lili ihmetellä, että miksei se saanut tutustua niihin kaninpoikasiin... tylsiä ihmisiä!

    VastaaPoista
  3. Kummallista ettei pieni koira saa tutustua kaneihin kun kerta haluaisi...? Meidän pihassa on naapurin kanit(asutaan kerrostalossa) joiden häkkiä Titta käy välillä kiertämässä, mokomat meinaa säikkyä niin että meidänkin on pitänyt tutustumista rajoittaa... Ihanaa nähdä Lulu kuvissa, Terkkuja!

    VastaaPoista